Blogi

Kipuileeko taloyhtiösi etäkokousten kanssa? Tutustu matalan kynnyksen ratkaisuun

April 9, 2020

Taloyhtiöiden kokouksia ei voida loputtomiin siirtää, kun asialistalla on akuuttia päätöksentekoa vaativa tilanne, kuten vesikatto tai vuotavat putket. Siirtyminen etäkokouksiin on koronan myötä välttämätöntä, mutta aiheuttaa vaikeuksia monelle osallistujalle. REIM Isännöinnissä Helsingissä on otettu käyttöön matalan kynnyksen ratkaisu, jota kaikki osaavat käyttää.

Kipuileeko taloyhtiösi etäkokousten kanssa? Tutustu matalan kynnyksen ratkaisuun

Asunto-osakeyhtiö laki sanelee tarpeen fyysisen kokouksen järjestämiselle. Nykyisessä poikkeustilanteessa suositellaan kuitenkin, että paikalla olisivat korkeintaan isännöitsijä ja hallituksen puheenjohtaja. Osakkaita suositellaan vahvasti osallistumaan etänä: kotoa, mökiltä tai työpaikalta käsin.

Videoteknologiat ovat arkipäivää yrityksissä, mutta voivat aiheuttaa taloyhtiöiden senioreille päänvaivaa, mikä puolestaan voi vähentää kokousten osallistujamääriä. Ikäihmisillä on riski pudota päätöksenteon ulkopuolelle, sillä teknisten valmiuksien sekä kokeilunhalun lisäksi kaivattaisiin myös koulutusta, jota epidemian aikana on haastava kiireellä järjestää.

“Lähdimme kartoittamaan vaihtoehtoja ja etsimään mahdollisimman edullista sekä vaivatonta tapaa etäkokouksien järjestämiselle. Osakkaita on hyvin heterogeenisesti diginatiiveista vanhoihin eläkeläisiin: ei voida olettaa, että kaikki osaavat tai ovat kiinnostuneita opettelemaan videopuhelutekniikan käyttöä”, kuvailee REIM Isännöinnin Erkki Lappi.

Valtakunnallisen isännöintiyrityksen Helsingin konttorissa otettiin käyttöön kotimaisen Cuuma Communicationsin kokouspuhelunumero, joka mahdollistaa etäosallistumisen pelkällä puhelinsoitolla. Ketterä tapa ei vaadi teknisiä valmiuksia tai käyttökoulutusta. 

Lappi uskoo, että paluuta vanhaan ei ole enää kriisitilanteen jälkeenkään. Hänen mukaansa etänä toteutettuihin yhtiökokouksiin, linjasaneerausten infotilaisuuksiin ja vastaaviin osallistutaan jopa aktiivisemmin etänä.  

Mahdollistamalla etäosallistuminen taloyhtiön kokouksiin osallistuvat nuoret diginatiivit ja muualla asuvat (sijoittaja)osakkaat sankoin joukoin. Tämä on hyvä asia. Samalla pidämme perinteiset eläkeläisosallistujat mukana käyttämällä tekniikkaa, joka toimii kohderyhmässään varmasti. Kaikki osaavat soittaa puhelimella ja näppäillä salasanan”, Lappi arvioi.  

Näin taloyhtiösi saa etäkokoukset käyttöön: 

  1. Tilaa maksuton kokousnumero alta. Cuuma tarjoaa kaikille 3kk:n ilmaisjakson, jonka jälkeen sopimusta on mahdollista jatkaa edullisella kuukausimaksulla.

  2. Taloyhtiöllenne luodaan oma salasanasuojattu kokousnumero. Käyttö on helppoa millä tahansa puhelimella ilman asennettavia ohjelmistoja tai koulutuksen tarvetta.

  3. Isännöitsijä toimittaa numeron osakkaille esimerkiksi seuraavan kokouskutsun yhteydessä. Kokoukseen osallistutaan soittamalla puhelinnumeroon ja syöttämällä sen jälkeen salasana. Sama numero on käytössä jatkossakin ja sen voikin tallentaa helposti omiin yhteystietoihin. 

Tilaa käyttöösi

Ota maksuton kokouspuhelunumero taloyhtiösi käyttöön klikkaamalla linkkiä. Hyödynnä jo seuraavassa kokouksessa!

contact person image

Daniel Westerholm

Myyntipäällikkö

daniel.westerholm@cuuma.com

+358 9 4241 9722