Blogi

Yrittäjän päivä 2020

Jani Hartikainen

September 4, 2020

Poikkeusvuosi on ollut meille kaikille rankka, mutta yrittäjille se on tarkoittanut yrittämistä potenssiin kaksi. Tulevan Yrittäjän päivän kunniaksi pyydän hetken ajatuksistanne heille.

Yrittäjän päivä 2020

Bruttokansantuote on laskenut, vienti tippunut, uusmyynti sakkaa ja seinät kaatuvat päälle, mutta kulut juoksevat. Pahimmat riskiryhmät joutuivat jo laittamaan lapun luukulle tai ainakin ajatus siitä on pyörinyt yrittäjän unissa jo puoli vuotta. Työttömiä oli heinäkuussa 47 000 enemmän kuin edellisvuonna. Yrityksille suunnatut tuet koettiin lisäksi jakautuvan epätasaisesti, ja jo valmiiksi synkässä tilanteessa tämä johti pahimmillaan yrittäjien kääntymistä toisiaan vastaan.

 

Vaan tämä porukka ei anna helpolla periksi. Moni sopeutti liiketoimintaa lennosta tilanteeseen sopivammaksi, keksi uusia keinoja selvitä, synnytti kokonaan uusia palveluita tai otti lisälainaa selvitäkseen pahimman yli, piti viimeiseen asti kiinni meidän työpaikoista, hädänkin keskellä karsi itseltään, jotta pystyi elättämään muita. Moni tarjosi auttavaa kättään, pyytetöntä apuaan muille, loi yhteishyödyllisiä palveluita ja kantoi vastuuta, liiketoimintansakin kustannuksella minimoi tartuntariskit. Moni näistä toimista muutti samalla hyvässä ja pahassa pysyvästi meidän tapaa työskennellä, harrastaa, olla ja elää.

 

Koronasta tulee kaikella tavalla kallis hintalappu. Näin isosta kriisistä selviytyminen on yhteispeliä. Yritykset tarvitsevat asiakkaitaan enemmän kuin koskaan. On ymmärrettävää, että meidän kuluttajien lompakon nyörit ovat kireällä, mutta kun avaat ne, niin avaa ne järkevästi. Kun matkustat, matkusta Suomessa suomalaisen kyydissä. Kun ostat verkkokaupasta, älä osta Alibabasta, vaan ennemmin Verkkokauppa.com:in uudesta palvelusta Verkkokauppa.fi:stä, jossa myydään ainoastaan kotimaista. 

 

Ostaessasi petivaatteita älä osta hetkeen ruotsalaiselta, vaan vaikka Finlaysonilta, joka toimittaa valtiolle 60 miljoonaa maskia ilman voittoa. Kun hypistelet kaupassa syötävää, pyri valitsemaan suomalaista tuotantoa ja kun tarvitset yritysten palveluita, suosi Suomen lipulla varustettuja. Tukemalla suomalaista yritystä ja työtä tuet samalla meidän nykyisiä ja tulevia työpaikkoja.

 

Tänä vuonna Yrittäjän päivä osuu huomiselle, lauantaille. Ota hetki ja soita yrittäjäkaverillesi. Välitä, kysele kuulumisia ja toivota hyvää Yrittäjän päivää. Se tulee tarpeeseen.

Voimmeko auttaa?

Jos me voisimme auttaa sinua tai yritystäsi jollakin tavalla, niin ota rohkeasti yhteyttä.

contact person image

Jani Hartikainen

Toimitusjohtaja

jani@cuuma.com