Blogi

Cuuma on nyt 15-vuotias

Jani Hartikainen

June 1, 2020

Aikoinaan meille sanottiin, että suurin osa perustettavista yrityksistä ei näe 5-vuotispäiväänsä, ja ensimmäiset juhlat kannattaa pitää vasta 10-vuotiaana, sillä silloin vasta voitte sanoa selvinneenne yrittäjiksi. Teimme työtä käskettyä ja pidimme ensimmäiset juhlat vasta 10-vuotispäivänämme.

Cuuma on nyt 15-vuotias

Tänään tästä on 5 vuotta ja teinipoikamme Cuuma täyttää jo 15 vuotta. Vaikka näin pitkälle emme ohjeita ikinä edes saaneet, voisimme itse lisätä, että 15-vuotias yritys ei ole enää yritys, vaan onnistuminen.

Tänä aikana olemme nähneet yrittäjyyden nurjat, kurjat ja hurjat puolet sekä myös selvinneet niistä. Kerta toisensa jälkeen olemme menneet eteenpäin, oppineet vähän lisää ja ennen kaikkea kasvaneet. Meidän nörttien keksimää tuotetta on myyty yli tuhannelle asiakkaalle, yli 25 miljoonalla eurolla. Mikä tärkeintä, olemme aidosti saaneet olla avuksi erilaisille yrityksille pikkuverstaista Puolustusvoimiin asti.

Olemme parantaneet satojen tuhansien loppuasiakkaiden tyytyväisyyttä: helpottaneet teidän kaikkien arkea asioidessanne näiden yritysten kanssa. Kukaan ei voi yrittää, eikä onnistua yksin. Me työllistämme noin 30 henkilöä ja meillä on mukana alansa kovimpia tekijöitä niin rivimiehistössä kuin hallituksessakin. Tarinassamme ansaitsee heidän lisäkseen kiitokset niin Suomi-neito, perheet, kaverit, jälleenmyyjät, kumppanit, asiakkaat kuin kilpailijatkin. Lämmin kiitos näistä vuosista!

Kiitosten lisäksi haluamme antaa muutakin: joka vuosi annamme lahjoituksia eri kohteisiin urheilusta avustajakoiriin. Työllistämme ja maksamme verot kotimaahan. Olemme ylpeästi suomalainen yritys. 15-vuotias uskaltaa jo unelmoida jo tulevaisuudestakin – Me haluamme kasvaa isoksi.

Etsimme jatkuvasti uusia tekijöitä, kumppaneita ja asiakkuuksia. Rakennamme maailmaa, jossa kukaan meistä ei enää joudu pompoteltavaksi tai odottelemaan asioidessaan yritysten asiakaspalvelun kanssa. Ensi kerralla kun törmäät näihin asioihin tai tunnistat nämä oireet omalla työpaikallanne, muista meitä, sillä voimme todistetusti auttaa. Asiakaspalvelun ei tarvitse nostattaa verenpainetta kummassakaan päässä.

Synttärikiitosten kera toivotamme tsemppiä vaikeisiin aikoihin ja erilaiseen kesään. Kokemuksella voimme sanoa, että yhdessä niistä selvitään ja kaikki järjestyy. Hyödynnetään kotimaista osaamista!

Poikkea synttärikahville

Voidaan mielellään myös puhua yrityksenne asiakaspalvelusta. Me tiedämme haasteesi – ja haluamme auttaa!

contact person image

Jani Hartikainen

toimitusjohtaja

jani@cuuma.com